Tanssiaiset lähestyvät. Lily on saanut paketin kotoa: ymmärtäväiset vanhemmat lähettävät kauneudenhoitotuotteita, jotta Lily voisi antaa ne ystävilleen. Saatekirjeessä kiitellään Lilyn tarkkanäköisyyttä siitä, kuinka ystäviä hankitaan.
Lily päättää kokeilla onneaan mustassa pörssissä. Hän onnistuu vaihtamaan Adeline Willcoxilta meikkejään vastaan anonyymin kirjailijan teoksen Confessions of an English Opium-Eater, jossa päähenkilö kertoo riippuvuudestaan laudanum-, oopiumi- ja alkoholikoukussa. Tytöt tiiraavat kirjaa hyvin tarkkaan ja vuoroissa. Adeline vihjaa, että hänellä on vielä pieni pullo lääkkeeksi tarkoitettua laudanumia. Lily uhraa kaksi sensuellia rakkausromaania ja saa pullon. Kaikki muut haluavat maistaa paitsi Meg.
Kesken laudanumin siemailun palvelustyttö Becky koputtaa oveen. Hänellä on kirje.
”Minua pyydettiin toimittamaan tämä neiti Wynnille.”
Claire ei näytä kirjettä, mutta kirjekuoresta paljastuu kaulakoru. Se on hyvin yksinkertainen, mutta sen pieni musta smaragdi on kaunis ja tietyssä valossa kimaltaa vihreänä.

Koulunkäynti keskittyy tulevien harjoitustanssiaisten ympärille. Valssia treenataan hiki hatussa, samoin keskustelutaitoja. Puutarhakerhossa Felicia yrittää kasvattaa lemmennostatusyrttejä. Se ei onnistu, koska Claire on koston nimissä suolannut yrttimaan. Urheilukerhossa julistetaan tenniskilpailu: voittaja saa ystävineen osallistua ketunmetsästykseen.

Sunnuntai-iltana nukkumaanmenoajan jälkeen Claire ja Lily ovat hereillä lukemassa – eivätkä suinkaan ensimmäistä kertaa – oopiumikirjaa. He kuulevat ääntä käytävältä ja ryntäävät ovelle. Ovenraosta he näkevät Cecilian, Felicityn, Gemman, Sarahin ja Maryn tekevän lähtöä huoneistaan. Näitä hoputtaa itse neiti Spence – pöyristyttävää! Claire ja Lilyt herättävät nopeasti muut. Käytävälle sattuu Becky, joka supattaa nähneensä, että tytöt ja neiti Spence olivat matkalla itäsiipeen. Kaikki lähtevät kiinnijäämistä uhmaten yövaatteissaan seuraamaan Beckyä, joka johdattaa heidät palvelijoiden käyttämää reittiä itäsiiven toiseen kerrokseen.
Ovi, joka viimeksi oli lukossa, on nyt auki. Tytöt astuvat sisään pieneen eteissaliin, jonka kaksi pientä tuolia ovat tukevan tomukerroksen peitossa. Huoneen toisessa päässä on ovi, joka ei aukea. Avaimenreiästä näkyy käytävä, jonka varrella olevassa huoneessa loistaa valo. Meg haluaisi häipyä mahdollisimman nopeasti, mutta tytöt huomaavat valokuvat eteishallin seinillä. Ne ovat vanhoja luokkakuvia vuosien varrelta. Vuoden 1840 vuosikurssilla on yksitoista viehättävää, tyylikästä nuorta naista. Neljä heistä on tutunnäköisiä. Charlotte, Claire, Clementina ja Lily tunnistavat nuoret äitinsä.  
Tyttöjen koko huomio on kiinnittynyt valokuviin, kun he yhtäkkiä tajuavat, että luokkatoverit ja neiti Spence ovat palaamassa. Juosta ei ehdi, piiloutua ei voi. Tytöt liimaantuvat kiinni seinään, pidättävät hengitystään ja rukoilevat mielessään, ettei heitä eroteta kun neiti Spence löytää heidät. Ovi aukeaa ja luokkatoverit neiti Spencen johdolla astuvat eteissaliin. Tytöt seisovat syyllisinä rivissä. Lily yrittää kehitellä selitystä, Meg on valmis rukoilemaan anteeksiantoa.
Neiti Spence katsoo suoraan Charlotten silmiin, mutta ei sano mitään. Luokkatoverit kävelevät tyttöjen ohitse puolen metrin päästä. Kukaan ei kiinnitä tyttöihin huomiota.


Lauantaina ovat viimein vuorossa tanssiaiset. Päivä sujuu mekkoa loputtomasti valitessa ja vaihtaessa, puunaamisessa ja panikoimisessa. Kaikkia jännittää. Meg yrittää ilmoittautua sairaaksi, mutta muut tytöt tyrmäävät ajatuksen.
Tytöt ajavat koulun vaunuilla King's College of Our Lady of Canterburyn pihaan. Heille jaetaan tanssiaiskortit ja ohjataan peremmälle. Aluksi poikakoulun kuoro esittää tervehdyksen, minkä jälkeen nautitaan virvokkeita.
Clementina saa parikseen nuoriherra Mortimer Wollstonecraftin, Lily tämän veljen Thomasin. Molemmat herättävät jonkinlaista kiinnostunutta supinaa muissa koulun tytöissä. Charlottea tanssittaa hermostunut mutta hauska Fitzwilliam Stapleton, Megiä hauskannäköinen punapää Andrew Murray. Claire saa parikseen Henry Montgomery Lawrence II:n, Charlotten serkun. Tanssit sujuvat kunnialla, mutta erityisen suuria ihastumisia ei synny.


Perjantaina keskiyöllä pidetään muistojumalanpalvelus itäsiiven palossa menehtyneille nuorille naisille. Epätavanomainen aika johtuu siitä, että palo sai alkunsa keskellä yötä. Claire kuulee, kuinka osa opettajista marisee ajankohdasta, mutta johtajatar neiti Spence on ehdottomasti vaatinut, että ajankohdasta pidetään kiinni.
Palossa menehtyneiden tyttöjen kuvat on asetettu sivupöydälle ja niiden eteen on laskettu kukkia. Muut oppilaat istuvat kuka minnekin, mutta Claire, Meg, Charlotte, Lily ja Clementina kiilaavat eturiviin nähdäkseen kuvat. Ne esittävät tuntemattomia tyttöjä, mutta yksi kuva kiinnittää tyttöjen huomion. Siinä on ilmiselvästi Becky. Onko Beckyllä sisko? Miten aatelissuvun tytär on päätynyt siivoamaan? Mitä Becky ei ole kertonut? Onko kukaan edes kysynyt? Erityisesti Megille tulee huono omatunto – kukaan ei ole viitsinyt kysyä Beckyn taustasta, vaikka tämä on siivonnut tyttöjen huoneita jo puoli vuotta.

Jumalanpalveluksen loputtua Clementina puhuttelee talousmamsellia ja kysyy, voisiko Becky tuoda hänelle varhain seuraavana aamuna kamomillateetä – yöilma tekee niin pahaa kurkulle. Talousmamselli tuhahtaa, mutta sanoo lähettävänsä jonkun. Clementina vaatii saada teensä nimenomaan Beckyltä, joka varmaankin on aamulla hereillä, koskapa häntä ei näkynyt jumalanpalveluksessa. Talousmamselli murahtaa, että kaikki palveluskunnan jäsenet ovat jumalaapelkääviä, hurskaita ihmisiä, ja koko palvelusväki oli kirkossa. Koulussa ei työskentele ketään Beckyä.

Tytöt jättäytyvät muista oppilaista jälkeen. He päättävät livahtaa pienelle hautausmaalle, jossa pitäisi olla muistolaatat tulipalossa kuolleille. Yhden lyhdyn valossa he kompuroivat haudoille ja alkavat etsiä muistolaattoja. On pimeää, viluttaa ja pelottaa. Osa haluaa jo luopua leikistä, kunnes Charlotte löytää laatat. Rebecca Anne Alfreda Wollstonecraft, kuollut 15-vuotiaana. Sydän jättää muutaman lyönnin väliin.

Claire kuulee metsästä askelia. Muut höristelevät korviaan, mutta askeleet ovat vaimenneet. Yhtäkkiä hautausmaan poikki, tyttöjen välistä lentää nuoli, joka osuu johonkin metsän laidassa. Tai johonkuhun – tytöt kuulevat miehen parkaisun. He jähmettyvät kauhusta. Esiin astuu nainen jousen ja nuolen kanssa. Hän on noin 25-vuotias, albiino, ja puhuu englantia murtaen.
”Teidän on tultava mukaani, heti.”
”Ei varmasti mennä, apua, juostaan!”
”Saatan teidät takaisin koululle. Ette voi harhailla nyt yksin metsässä.”
”Se-se-se tappoi jonkun!” Lily ryntää puskaan, josta parkaisu kuului. Siellä makaa kuollut mies. Lily kiskotaan pois.
”Meidän on mentävä, NYT.”
”Me emme lähde kanssasi minnekään. Häivytään!”
”Olkoon menneeksi. Sanon Mustafalle, että yritin parhaani, mutta jääräpäiset pikku kiusankappaleet tahtoivat ehdoin tahdoin kuolla.”
Clementina pysähtyy välittömästi ja käskee muidenkin pysähtyä. Hän sanoo, että albiinoon voi luottaa. Nainen saattaa tytöt takaisin kouluun. Kun tytöt saapuvat huoneeseensa, ikkuna on auki. Charlotten sängyn yläpuolelle on jälleen ammuttu nuoli. Siihen on kiinnitetty kirje:
”Prinsessa! Teidän on oltava varovaisempi. Tänä iltana vaara oli liian lähellä. Rukoilemme, pysykää turvassa!”