Tammikuu 1866.

Bostonissa, Back Bayn modernissa kaupunginosassa, tiilestä ja valuraudasta rakennetussa talossa Chasen perhe valmistautuu matkalle.
Kondiittori Oliver R. Chasesta on tullut erittäin varakas tämän perustettua karamellitehdas Chase and Companyn. Sisällissota on päättynyt vuosi sitten, ja kuten monet Bostonin liikemiehet, myös herra Chase on lahjoittanut suuria summia pohjoisvaltioiden sodankäyntiin. Siksi myös tytärten debytointi on viivästynyt.
Rouva Virginia Sophia Chase, englantilainen Viscountin varakreivin nuorin tytär, on tyytyväinen voidessaan vihdoin viedä tyttärensä Emma Elizabethin, Minnie Margaretin ja Ada Alicen tapaamaan sukulaisiaan sekä debytoimaan vanhalla mantereella.

Kun lähes kaikki on jo valmista, saapuu Emma Elizabethiin mieltynyt nuorimies Herman sanomaan hyvästejä. Vanhemmat eivät hyväksy Bostonin yliopistossa ihmistieteitä ja muuta hupsutusta harrastavaa haihattelijaa, mutta valitettavasti tämä on ainoa henkilö, jonka seurassa Emma Elizabeth vaikuttaa edes etäisesti neidiltä, jonka joku voisi naida.
Kun vaunut kaartavat pois Chasen pihalta, sujauttavat Ada Alicen ihailijat tälle vielä pari matkamuistoa.

S.S. Tarifa Bostonista Liverpooliin on lähtövalmiina. Hyttiin on katettu teetä, jonka äärellä keskustellaan kiinnostavista uusista asioista: paperiliittimestä, lyijykynän päähän kiinnitettävästä pyyhekumista, uudesta urheilulajista parilapallosta. Ada Alice supisee sisarilleen niin sanotusta bostonilaisesta avioliitosta, mikä vanhempien mielestä on täysin sopimaton aihe nuorille naisille.
Emma Elizabeth ottaa esiin kilpailevan makeistehtailijan keksinnön, jelly beanit, joita markkinoidaan nerokkaasti kehottamalla lähettämään niitä sisällissodan orvoille. Emma Elizabeth vaatii, että Chase & co kehittää jotain yhtä nerokasta.

Yhtäkkiä hermostuneen näköinen hyttisisäkkö tulee kertomaan, että hänen purkaessaan herrasväen tavaroita on niistä löytynyt yksi tyhjä korurasia. Hän vakuuttaa, ettei ole ottanut korua. Minnie Margaret huomaa heti, että puuttuva koru on isoäidin hänelle lahjoittama, tunnearvoltaan suunnaton medaljonki. Ryhdytään toimenpiteisiin korun löytämiseksi. 

Perhe siirtyy kannelle huiskuttamaan ja sitten kapteenin pöytään samppanjalle.
Myöhemmin illalla käy ilmi, että Ada Alice on salakuljettanut pikkukoiransa Candyn laivalle. Hän saa toruja, mutta kuten aina, isä leppyy kuopukseensa nopeasti.

Huhtikuu 1866.  

Charlotte, paronitar Lawrence ja John Hamilton ovat lähdössä pois Welleslyjen kartanosta Southend-on-Seasta. Kihlauksesta on sovittu, mutta Charlotte ei oikein pysty iloitsemaan siitä, sillä äiti uhkailee lähettävänsä tämän takaisin Intiaan. Paronitar jättää John Hamiltonille kirjeen, joka tämän on toimitettava viipymättä St Catherinen johtajattarelle neiti Spencelle.

Lily huomaa Welleslyjen vaunujen ajavan koulun pihaan. Neidot kiiruhtavat Charlottea vastaan. Tämä viestittää tovereilleen, että John Hamitlonin taskussa on kirje, joka ei saa päätyä vastaanottajalleen.
Claire esittää värisevänsä kylmästä ja saa John Hamiltonin tarjoamaan takkinsa. Lily pihistää kirjeen ennen kuin takki luovutetaan takaisin.
Charlotte, Claire ja Lily tarjoilevat teetä hämätäkseen John Hamiltonia samaan aikaan kun Meg ja Clementina yrittävät ratkaista, mitä kirjeelle pitäisi tehdä. Clementina muistuttaa, miten kävi viimeksi, kun he yrittivät käyttää voimiaan johonkin itsekkääseen: sir Edward sai nähdä painajaisten heräävän henkiin.

Claire on soittanut hämäysmielessä sonaattiaan jo toistakymmentä säkeistöä kun Meg ja Clementina lopulta murtavat sinetin ja lukevat kirjeen. He vakuuttuvat, että heidän on toimittava. Yhteistyössä he ujuttautuvat John Hamiltonin mieleen ja asettavat sinne muiston, jonka mukaan tämä on toimittanut kirjeen nti Spencelle. Tämä on ensimmäinen kerta kun sisarukset tekevät tällä tavalla yhteistyötä.   

Charlotte kiittää, mutta huomautta, ettei hänen ystävillään ollut oikeutta avata kirjettä vaan näiden olisi pitänyt luottaa häneen. Sitten Charlotte lukee kirjeen itsekin.

Southend-on-sea huhtikuun 19ntenä 1866 AD

Kunnianarvoisa Nti Spence,

Tällä kirjeellä kiitän teitä tyttäreni sekä kaikkien muiden Englannin jalosukuisten neitojen eteen tekemästänne työstä sekä pahoitellen ilmoitan, että tyttäreni, nuorempi paronitar Charlotte Lawrence on tämän lukukauden jälkeen palaava perheensä luo Intiaan. Näinmuodoin voidaan seuraava lukukausi katsoa hänen osaltaan peruutetuksi.
Mitä tulee tähän lukukauteen, pyydän, että tyttäreni käytös asetetaan erityishuomion kohteeksi. Pyydän, että tyttärelleni järjestetään huone erillään nti Claire Wynnista sekä että hänelle määrätään palvelijatar, jonka tehtävä on pitää huolta siitä, että tyttäreni saa levättyä riittävästi öisin ja että hän pysyy hänelle määrätyssä huoneessa myös oppituntien ulkopuolella. Herra Lawrence luonnollisesti korvaa kulut täysimääräisesti.
Täten myös kiellän kaikki retket ja muut vierailut koulun ulkopuolelle, ellei kyseessä ole sukulaisvierailu, sekä kiellän tytärtäni puolestaan ottamasta vastaan vieraita, elleivät nämä ole hänen sukulaisiaan.

Kunnioittavin terveisin
Paronitar Lawrence

Musiikinopettaja herra Barrows kutsuttaa Clairen luokseen. Hän kyselee Clairelta, kuinka kauan tämä olikaan soittanut huilua, miten on oppinut soittamaan ja ketkä ovat hänen lempisäveltäjänsä. Opettaja tulee siihen lopputulokseen, että kaikki on hänen ansiotaan. Claire epäilee, että opettaja aikoo antaa haastattelun aiheesta ja haaveilee pudottavansa pianon herra Barrows’n päälle.  

Clementina näkee jälleen unia, joissa kuningattaret saapuvat puhumaan hänelle. Tällä kertaa ilmestyvät Lady Jane Gray ja Mary Queen of Scots.
Meg herää, kun Clementina kirjoittaa uniaan päiväkirjaan, ja Clementina kertoo unistaan ensin Megille ja aamiaisella muillekin tytöille.
 

 

Miekkailuharjoitustunnin aluksi neiti Doyle ilmoittaa saaneensa kaksi kirjettä. Clementina äiti on kirjoittanut hänelle ja kieltänyt miekkaharjoitukset muutamaksi debytointia edeltäväksi viikoksi, jotta Clementina ei saisi vammoja, jotka haittaisivat tämän ulkonäköä tai liikkumista. Ahmed Mustafa puolestaan on kirjoittanut ja kehottanut kaksikertaistamaan harjoitusmäärän. Nti Doyle ratkaisee asian tuplaamalla harjoitusmäärän, mutta ilman aseita. Askelkuvioita harjoiteltaessa tapahtuu kaksi paljastusta. Ensinnäkin Clementina näkee nti Doylen nilkat! Toisekseen hän ymmärtää, että esimerkiksi hänen isänsä ja Giambattista-setä ovat niin hyviä miekkailijoita osittain siksi, että käyttävät miekkaillessa jalkojaan!

 

 

Koulutyö jatkuu kuvaamataidon tunnilla. Nti Doyle esittelee tunnilla vierailevan taiteilijatar Louise Romerin. ”Kerätkää tarvikkeenne, menemme ulos maalaamaan kevätaurinkoa”, kehottaa neiti Doyle.



”Siis haluaako hän, että kannamme nämä kankaat ja telineet itse”, taivastelee ruhtinatar Jekaterina Mihailovna Dolgorukaja.
”Seuraavaksi hän varmaan ehdottaa, että pestaudumme kuorma-aaseiksi hiilikaivoksiin.”
Kreivitär Vera Nikolajevna Figneriä huvittaa ystävättärensä nurkuminen.
”Mitä Alexander sanoisi jos näkisi teidät nyt.”
”Jos tarkoitatte Venäjänmaan tsaari Aleksanteri toista niin en tiedä, mitä hän sanoisi. Todennäköisesti hän vaikenisi viisaasti ja kehotan seuraamaan esimerkkiä.”
Taiteilijatar Romer seuraa neitojen maalauspuuhia tarkkaavaisesti. Sitten hän tilaa hyvinsilitetyn sanomalehden.

Claire saa madame Salvinilta vastauksen kirjeeseensä.

Lontoossa huhtikuun 17ntenä 1866 AD

Rakas Claire,

Kiitos kirjeestäsi. Hyvä, että otit minuun yhteyttä välittömästi, sillä asia on mitä tärkein koko tulevan elämäsi kannalta. Lue siis nämä rivit erittäin tarkasti ja toimi tismalleen kuten sinua neuvon.

Sinun täytyy muistaa, että olet ikuisesti Taiteen ja yleisösi palveluksessa. Niin paljon kuin he sinua palvovatkaan – ja he tulevat palvomaan, oi, kuinka he tulevatkaan sinua palvomaan, Claire! – on sinun aina muistettava, että ilman Taidetta et ole mitään, ja ilman yleisöä ei suurinkaan Taide ole mitään.

Mieleesi saattaa johtua, että nämä kamelimiehet ovat alapuolellasi ja etteivät he kenties ole huomiosi arvoisia. Muistutan kuitenkin, että siinä missä markiisit ja suurherttuat eivät vähääkään ylläty, jos suot heille Muiston, muuttaa se näiden sotilaiden koko elämän. Valmistautuessaan taisteluun jokainen heistä koskettaa tätä pientä talismania, jonka olet heille suonut, ja ajattelee hetken vain sinua. Onnellinen on sotilaista se, joka tuon päivän taistelussa saa kantaa sinusta muistuttavaa onnenkalua vasemmassa rintataskussaan, sydämensä päällä. Sinä ja Taiteesi tuotte miespoloille hiukan toivoa niihin sanoinkuvaamattomiin oloihin, joissa heidän täytyy kuningatartanne palvella. Suomalla heille Muiston teet heistä orjiasi uskollisia ihailijoitasi, ja he tulevat rakastamaan ja puolustamaan sinua kuolemaansa saakka.

Et kuitenkaan halua ryhtyä noiden miesten kanssa liian syvästi tuttavalliseksi, sillä on hyvä säilyttää etäisyys Taiteilijan ja hänen yleisönsä välillä. Minulla on palveluksessani sihteeri, joka on vastuussa kirjeenvaihdostani sekä ihailijoilleni vastaamisesta. Hänen tehtävänsä on lähettää Muistoja sekä kirjoittaa ihailijoilleni vastauksia, jotka allekirjoitetaan minun nimissäni ja jotka näin ollen naamioidaan minun kirjoittamikseni, mutta joista vastaanottaja ymmärtää, etteivät ne todellisuudessa ole kulkeneet käsieni kautta.

Luotettavan sihteerin löytäminen on vaikeaa ja kallista, opetan sinua valitsemaan hyvän kun sen aika koittaa. Sillä aikaa sinun on vastattava kirjeisiin itse. Lukijalle on kuitenkin synnytettävä vaikutelma siitä, että kirjeet on todellisuudessa kirjoittanut sihteeri, joka yrittää naamioida ne sinun itsesi kirjoittamiksi. Ystäväsi voivat varmasti auttaa sinua tässä tehtävässä, jota sinun ei tule laiminlyödä.

Mitä tulee toiseen tiedustelemaasi asiaan – olen aina sanonut, että ensimmäinen aviomies tulee valita järjellä, toinen tunteella ja loput sekalaisessa järjestyksessä esimerkiksi politiikan, varakkuuden, suhteiden, ystävyyden tai muiden tarpeiden mukaan, mitä nyt sillä hetkellä oletkaan vailla.
Kuulostaa siltä, että olet päätynyt varsin harmilliseen tilanteeseen nti Lawrencen veljen suhteen. Se ei tule jäämään viimeiseksi, sillä ystävättäriesi veljet, aviomiehet ja isät tulevat rakastumaan sinuun hullun lailla ja sinun on opittava luovimaan heidän toiveidensa ja ystävyyksiesi välillä. Opettele se heti, muutoin jäät kovin yksinäiseksi.

Toinen neuvo, jonka tohdin sinulle antaa, on tämä: Mikäli Taide on valintasi – ja mikäli se ei ole, olen epäonnistunut tehtävässäni ja voin yhtä hyvin ottaa myrkkyä sekä varmemmaksi vakuudeksi heittäytyä Englannin luoteisrannikon valkeilta, tyrkyistä pystysuorina kohoavilta kallioilta ja odottaa, että seuraava vuorovesi heittää kylmenneen, kalpean mutta edelleen kauniin ruumiini jonkin rannikolle paenneen nuorenparin jalkojen juureen, mikä pelästyttää neitosen ja jää kalvamaan nuoren herran mieltä aiheuttaen tässä ristiriitaisia tunteita koko loppuelämän ajaksi, eritoten öisin – mikäli siis valitset Taiteen, on sinun valittava myös mies, joka ei yritä tukahduttaa tai suitsia Taidettasi tai sinua Taiteiljana. Useimmat miehet yrittävät tehdä niin, sillä he eivät kestä itseään lahjakkaampaa ja halutumpaa puolisoa tai sitä, että tämä asettaa Taiteen miehen, lasten ja perheonnen edelle. Ota mies, joka tukee sinua Taiteessa! Tämä ei tarkoita, että toinen taiteilija on välttämättä hyvä vaihtoehto, sillä taiteilijat vasta ovatkin mustasukkaisia, kun peset heidät sekä taiteessa että suosiossa, ja he muuttuvat ironisiksi ja inhoittaviksi. 

Toivon, että nämä neuvot auttoivat sinua visaisissa pulmissasi, että valmistautuminen debytointiin sujuu toiveittesi mukaan ja että olet tyytyväinen niihin asuihin ja asusteisiin, jotka olemme sinulle valinneet. Kiihkeästi tapaamistasi odottaa, sinua hyväntahtoisesti ajattelee ja aikoo tulevat viikot käyttää

Sinua suojellen,
Mme Salvini

Taitelilijatar Romer kutsuttaa neidot ateljeehensa, joka on pystytetty koulun kolmanteen kerrokseen. Hän kertoo olevansa Neitokunnan taidemaalari ja että hänen tehtävänsä on maalata neitojen muotokuvat, jotka myöhemmin ripustetaan Neitokunnan päämajaan Aleksandriaan tuhansien muiden joukkoon.

Taiteilijatar pyytää neitoja seisomaan luonnollisella tavalla ja mittailee näitä.
”Teissä on liikaa merta”, hän toteaa Megille. ”Se ei ole vaarallista, se tulee kyllä ulos kyynel kerrallaan. Haluaisin maalata teidät uskonnollisen motiivin kautta, mutta ei niin raskasmielisesti.”
”Teissä taas on liikaa tulta, neiti Roehenstart. Se on vaikeampaa. Olen nähnyt tämän tulen vain yhdessä mallissani aiemmin.”
”Neiti Wynn, taiteilija huilun kanssa olisi hiukan kliseinen, eikö totta? Neiti Darling, te olette tietenkin ilma, mutta teitä tullaan maalaamaan niin paljon eteerisenä keijukaisena, että minä haluaisin tavoittaa teissä jotakin muuta. Ja neiti Lawrence, minulle väitettiin, että te olette maa, mutta se on naurettavaa. Ovatko he koskaan katsoneet teitä? Siis todella katsoneet?”
Kotiläksyksi neidot saavat pohtia, miten toivoisivat itsensä maalattavan.